Viitalamminsuo, Saarijärvi
Seuraava ennallistuskohteemme on Saarijärvellä sijaitseva Viitalamminsuo. Alueen koko on noin 35 hehtaaria.
Viitalamminsuo on keskiosaltaan karu avoneva. Nevaa ympäröivät tupasvillarämeet ja rehevämmät laitakorvet on kauttaaltaan ojitettu. Ojituksen seurauksena myös suon keskiosat ovat pahoin kuivahtaneet. Ennallistamisessa suolta poistetaan sinne ojituksen myötä kasvanutta ylimääräistä puuta ja sen jälkeen ojat tukitaan ja padotaan.
1. Hiilidioksidivuodon pysäyttäminen
Hiilipörssi Oy:n yhden hehtaarin hiilihyöty on 750 kg hiiltä (C) tai 2 778 kg hiilidioksidia – CO2-päästöjä vuosittain. Ennallistaminen toimii siten, että mainittu määrä hiilidioksidipäästöjä jää syntymättä, eli ennallistaminen estää päästön. Vaikutus jatkuu ennallistamisen jälkeen pitkään, mutta varmuudella voimme sanoa, että vähintään 15 vuotta sama määrä päästöjä jää syntymättä Piitsonsuolla joka vuosi. Yhteenlaskettuna 15 vuoden ajalta tämä tarkoittaa keskimäärin 42 CO2-tonnia vastaavaa ilmastovaikutusta ennallistetulta suohehtaarilta, mikä on myös hiilihyödyn määrä per hehtaari.
Suoalueet suojellaan pysyvästi, joten 100 vuoden aikana kertyvä hiilihyöty on suuruusluokaltaan 5-6 kertainen, mikä toimii luontoteon varmuuskertoimena.
2. Vesistövaikutus
Vesiensuojelullisesti Viitalamminsuon ennallistaminen parantaa omalta pienehköltä osaltaan rajusti ojituksilla muutetun Saarijärven reitin valuma-alueen tilaa.
3. Suoluonnon monimuotoisuuden lisääntyminen
Ennallistamisen myötä saadaan suolta kadonnut lintu- ja perhosfauna toivottavasti ainakin osin palaamaan. Suon hienot metsäsaarekkeet ja niemet jätetään luonnontilaan.
4. Virkistys- ja aluetaloudelliset vaikutukset
Luonnontilaistuvalla suolla on lähes aina myös virkistyskäytöllistä merkitystä. Hyötyä syntyy myös aluetaloudelle, kun konetyöt ennallistamiseen ostetaan paikallisilta yrittäjiltä.